Etusivu 2017-03-19T17:22:34+02:00
Loading...

Upeat hääkakut ja juhlakakut palkitulta kakkutaiteilijalta.

Omistaja, Sonja Crockford, on kansainvälisesti palkittu kakkutaiteilija, joka herätti nopeasti huomiota taiteellisillä kakuillaan.  Jo vuoden sisällä The Art of Cakes:n perustamisesta hän oli ehtinyt esiintyä televisiossa ja lukuisissa julkaisussa.

Olipa kyseessä upea hääkakku, persoonaallinen syntymäpäiväkakku tai näyttävä juhlakakku mihin tahansa tilaisuuteen, Sonjan käsissä siitä syntyy juuri sinua varten suunniteltu uniikki taideteos.  Upean ulkoasun lisäksi ne ovat  suussasulavia ja herkullisia.  Vain parhaat raaka-aineet kelpaavat ja niin paljon kuin mahdollista ne ovat luomua ja lähituottajilta.

Keittiömme sijaitsee Kirkkonummella, Ravintola Gourmet Peuramaan yhteydessä.  Olemme toimittaneet kakkuja Hangosta Porvooseen ja Helsingistä Jyväskylään.

Aivan fantastisia kakkuja! Sonjan kaunit luomukset maistuvat yhtä mahtavilta, kuin ne näyttävät. Saimme häneltä äärimmäisen amattitaitoista ja ystävällistä palvelua. Hän auttoi tekemään häistämme täydelliset.
A.J. 28.07.2016

Edible flowers, fresh berries and macarons; so gorgeous together❣️These flowers are edible, chemical free and breathtakingly lovely on a cake. ...

Pretty in pink. I had very specific instructions on the design of this graduation cake. I hope I fulfilled her request!🤗 ...

Frangipani decadence! Loved how those bright colours really made this cake specual😍. This was one of many graduation cakes last weekend. ...

ONNEA tämän päivän ylioppilaille🥂 Rajoituksista huolimatta tänään oli kiireisin yo juhlapäivä minulle koskaan! Kaikesta kakuista en ehtinyt ottaa kuvia, mutta näinhän se on kun on kiire😉. ...

Did you ever see such a vibrant strawberry cream cake? All those flowers are edible and picked from my garden. I use only organic, natural fertilizers and no chemicals, so they are food safe 🤗. ...

Golf meets bitcoin. Handpainted golf scene wrapped around a stack of bitcoin. ...

This obviously has nothing to do with cakes, but it is significant to my business. Covid-19 has made the past year incredibly stressful; financially and emotionally. It also gave me the gift of more time. For 8 years my life had been nothing but cake and I had neglected myself and my family. Building my own greenhouse from recycled windows has been on my bucket list for a while. Last year I found the perfect windows and this spring I set to work. With pride I can say that I did all of this by myself! My husband helped me with the hinges, but other than that, I did it all! So why is this important for my business? Well, the project took my mind off the business, helping me to find new perspectives. Then the sheer joy of creating something just for the sake of doing it was incredibly therapeutic. I gave myself time for me, and was rewarded with a surge of self-confidence and the feeling that had eluded me for a while, that YES, I CAN! So you see, the joy of creating this tiny greenhouse has given me the confidence and energy to welcome the future eith ooen arms. Wedding season is about to begin: Bring it on❣️🎉 ...

And here is the sister’s side of the cake🥰 ...

A birthday cake for a brother and his sister. The detail was for a two-sided cake to reflect both brother and sister individually. This black half was for the brother. ...

An alligator cake for a little boy’s 2nd birthday. I love how this cake appeals visually to all ages. ...

Kiitos tilaajille❣️ Yo viikko niin täynnä etten pysty ottamaan vastaan yhtään enempää tilausta 🥰 ...

It has been a while since I last posted. I decided to take a small break from caking, but miore on that later 😊. Here is a cute little nature themed naming ceremony cake for a little princess. Congratulations on a lovely name 💐 ...

MUNKKIRINKELIT VAPUKSI! 2€/kpl. 10kpl/ 18€. Tilaukset keskiviikko iltaan menneessä. Nouto/toimitus 30.04 iltapäivällä. ...

VAPPU PLATTER! 65€/4hlö tai 37€/2hlö. Tilaukset keskiviikko iltaan menneesä. Mukaan tulee minimunkkeja, macaronseja, nakkipiilot, hedelmäkebabit, suklaa dipatut mansikat, 3 eri juustoa, siemennäkkäriä, minimaustekurkut, chutney, oliiveja, kirsikkatomaatteja ja minikurkkuja. HUOM!!! Sisältö poikkeaa kuvasta! 🎉 Puh: 0400 420709. Toimitus Inkoon maksutta ...

Erikois tarjous vain tänään!!!!! Porkkana-passio- ja/tai .: 6kpl 16€ tai 2 kpl 6€. Nopeat syö hitaat. ...

A fun surprise birthday cake to celebrate a CEO’s 50th birthday and the company’s 20th birthday. Vanilla cake filled with Amarula cheesecake and iced with Amarula ganache. Sooo decadent! ...

Spring blossoms to cheer you up even when the weather is well.... plain awful 🌷🌷🌷 ...

These to-die-for mango-passionfruit mini cheesecakes were so popular over Easter that they are now available year round! ...

Minä kiitän ja kumarran teitä kaikki ihanat asiakkaat; kiirettä on pidetty ja eilen olin 8 tuntia tien päällä toimittamassa pääsiäis herkkuja. Hyvää Pääsiäistä! Me täällä pidetään päivän pari rauhallista oloa 💕💐 ...